Kansanvalistusseuran hankkeelle animaatiovideo

Toteutimme Kansanvalistusseuran Ilmasto-Erätauko-hankkeelle animaatiovideon, jolla selitettiin Euroopan unionin ilmastopolitiikkaan liittyvää sääntelyä. Lisäksi tuotimme teksti- ja kuvamateriaalia sosiaalisen median kampanjaa varten.
Me teimme
- Hankimme eri tahoilta tietoa Euroopan unionin ilmastopolitiikasta ja teimme selvityksen pohjalta helppotajuisen käsikirjoituksen.
- Tavoitteena oli kertoa, mitä ilmastopolitiikka on, missä sitä tehdään ja miten se vaikuttaa meihin jokaiseen ja erityisesti nuoriin.
- Tuotimme lyhyen noin minuutin pituisen selitysvideon piirrostyylillä.
- Käsikirjoituksen ja tiedonhankinnan pohjalta toteutimme julkaisut myös Facebookiin ja Instagramiin.
- Lisäksi toteutimme aiheesta printtiesitteen, jossa hyödynnettiin videon visuaalista ilmettä. Esitettä käytettiin asiakkaan järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa nuoret pääsivät kohtaamaan poliitikkoja.
Asiakas sai
- Kokonaisvaltainen viestintäratkaisu avaimet käteen -periaatteella. Asiakas sai kohderyhmää puhuttelevan käsikirjoituksen, yhden minuutin videon laajasta kokonaisuudesta, esitteen ja valmiiksi kirjoitetut sosiaalisen median julkaisut kampanjansa käyttöön.
- Aikaa säästyi. Toteutimme työn pääasiassa itsenäisesti ja pidimme projektin aikana vain muutaman tilannekatsauksen.
- Ehdotukset ja ideat. Esitteessä kirjoitimme auki myös ilmastopolitiikkaan liittyvää sanastoa ja teimme aikajanan päätöksenteon aikataulusta etenkin Green Dealin osalta.
”Saimme erittäin hyödyllisiä vinkkejä vastuullisuusraportin sisältöjen tuottamiseen ja rakenteeseen. Vastuullisuusraporttimme on saanut paljon kiitosta sidosryhmiltämme!”
Päivi Huhtala
vastuullisuusjohtaja, Heinon Tukku