Kestävyysmurros on aikamme merkittävimpiä yhteiskunnallisia ja taloudellisia muutoksia. Uutiset ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta eivät tule enää kellekään yllätyksenä, ja konkreettisia toimia odotetaan niin organisaatioilta kuin yksittäisiltä kansalaisilta.
Monessa yrityksessä on viime vuosina herätty vastuullisuustyön merkitykseen. Vastuullisuus ei ole erillinen osa liiketoimintaa, vaan strateginen perusta, joka ohjaa päätöksentekoa, määrittää tulevaisuuden kilpailukykyä ja rakentaa luottamusta sidosryhmien
kanssa.
Sääntelyllä on keskeinen rooli muutoksen vauhdittajana. Eri direktiivit velvoittavat yhä useampia yrityksiä raportoimaan vastuullisuudestaan avoimesti ja vertailukelpoisesti.
Tavoitteena on lisätä läpinäkyvyyttä sekä ohjata sijoittajien ja kuluttajien valintoja. Samalla keskustelu sääntelyn sujuvoittamisesta esimerkiksi Omnibus-ehdotuksen muodossa muistuttaa siitä, että sääntelyn tulee olla tehokasta mutta myös tarkoituksenmukaista.
Velvoitteiden ja käytännön toteutuksen välinen tasapaino on keskeinen, jotta yritykset voivat keskittyä olennaiseen: vaikuttaviin tekoihin. Kestävyyskenttä kehittyy nopeasti, ja sen mukana muuttuu myös tapa, jolla puhumme vastuullisuudesta. Yhteinen, ymmärrettävä kieli auttaa hahmottamaan, mistä kaikessa on kyse.
Oppaamme on tehty kaikille vastuullisuuden kanssa jollain tavalla työskenteleville asiantuntijoille. Toivomme, että niistä on juuri sinulle ja organisaatiollenne hyötyä kestävyysmurroksen matkallanne.
Ilmaiset oppaat
Tutustu vastuullisuusviestinnän perusteisiin oppaidemme avulla.
Kuinka aloittaa kestävyysraportointi?
Tämä opas on suunniteltu auttamaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä kestävyysraportoinnin
aloittamisessa. Olitpa sitten aloittamassa raportointia ensimmäistä kertaa tai haluat
kehittää yrityksesi nykyisiä käytäntöjä, opas tarjoaa sinulle tarvittavat tiedot prosessissa
alkuun pääsemiseksi.
Mitä on hyvä kestävyysraportointi?
Tämä opas on suunniteltu auttamaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä
vastuullisuusraportoinnin aloittamisessa ja oikeiden viitekehysten valitsemisessa. Se tarjoaa
sinulle tarvittavat taustatiedot kestävyysraportoinnin suunnittelua varten.
Vastuullisuusohjelman rakentaminen
Tämä opas on suunniteltu auttamaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä kestävyystyön käynnistämisessä. Noudattamalla ohjeita voit luoda yrityksellesi toimivan vastuullisuusohjelman.
Vastuullisuusviestinnän suunnittelu
Tämä opas on suunniteltu auttamaan pk-yrityksiä vastuullisuusviestinnän aloittamisessa. Oppaan avulla onnistut vastuullisuusviestinnässä ja vältät viherpesun sekä tyhjät korulauseet.
Vastuullisuussanasto
Vastuullisuudesta puhutaan nyt kaikkialla. Jotta vastuullisuudesta voidaan ylipäätään viestiä, on yritysten ymmärrettävä liiketoimintansa vaikutukset ja rooli toimintaympäristössään.
Keräsimme tähän oppaaseen ajankohtaiset ja merkittävät vastuullisuuteen liittyvät termit, jotka jokaisen vastuullisuusviestijän tulisi osata.
Kiertotalousopas
Tulevaisuudessa kiertotalouden ratkaisuja hyödyntävät yritykset valtaavat markkinoita yrityksiltä, jotka eivät kykene uusiutumaan. Muutos vaatii toiminnan ja ansaintamallien radikaalia uudistamista, joka ei ole kaikilta osin helppoa. Kiertotalous luo kuitenkin mahdollisuuksia uudenlaiseen kasvuun.
Verkkokauppa
Tutustu valikoimaamme kestävää jokapäiväistä luksusta
Flâneri
Olemme valinneet verkkokauppaan vastuullisia brändejä eri puolilta maailmaa, jotta kuluttaisimme vähemmän mutta parempaa. Flânerin elämäntavan myötä asiakkaamme vaikuttavat konkreettisesti ostopäätöksillään tukiessaan vastuullisuudelle omistautuneita tuottajia ja vähentäessään jätettä.
